Åbo Akademin säätiöltä miljoona euroa Åbo Akademille uusien tutkijakoulujen perustamiseen - Stiftelsen för Åbo Akademi
ÅA-tukitutkimusrahoitusVarainkäyttö

Åbo Akademin säätiöltä miljoona euroa Åbo Akademille uusien tutkijakoulujen perustamiseen

Stefan Willför ja Ruth Illman
Stefan Willför ja Ruth Illman. Kuva: Linda Svarfvar.

Åbo Akademin säätiö tukee Åbo Akademin perustamaa kahta uutta monitieteistä tutkijakoulua yhteensä 1,1 miljoonalla eurolla. Apuraha on osa säätiön Åbo Akademille vuonna 2022 myöntämää, noin 16 miljoonan euron arvoista, tukea. Vuodelle 2022 myönnetty tuki on kaksi miljoonaa euroa suurempi kuin vuoden 2021 tuki.

Åbo Akademi haluaa vahvistaa tutkijakoulutuksen laatua ja samalla rakentaa tohtoriopiskelijoille taloudellisesti vakaampaa perustaa. Tutkijakoulut ovat uusi tapa rahoittaa Åbo Akademin jatko-opiskelijoita. Molemmat tutkijakoulut rahoittavat 12–13 jatko-opiskelijaa (40 000 euroa/vuosi), joiden työsuhde on noin neljä vuotta. Toiminnan johtamiseen ja koordinointiin on varattu 100 000 euroa. Tutkijakoulutuksen paikat avataan kansainväliseen hakuun.

– Tämä on esimerkki erinomaisesta yhteistyöstämme säätiön kanssa ja panostuksesta tulevien tutkijoiden uraan. Lahjoituksen myötä useat jatko-opiskelijat voivat keskittyä opintoihinsa ja tutkimukseensa ilman jatkuvaa rahoituksen hakemista, sanoo Åbo Akademin vararehtori Stefan Willför.

Tutkijakoulut antavat jatko-opiskelijoille hyvän mahdollisuuden rakentaa omia verkostojaan niin Åbo Akademin sisällä kuin kansainvälisesti.

– Investoinnilla on vahva yhteys myös Åbo Akademin strategiaan, joka keskittyy Pohjoismaihin, kansainvälistymiseen, akateemiseen laatuun ja strategisiin tutkimusprofiileihin. Lisäksi tutkijakoulut myötävaikuttavat vahvasti siihen, että pystymme pitkällä aikavälillä saavuttamaan tavoitteet, joita olemme asettaneet tohtorintutkinnon suorittaneiden määrälle. Nyt pystymme kehittämään tutkijakouluamme kokonaisuutena ja kytkemään jatko-opiskelijakoulutuksen entistä vahvemmin profiiliimme, sanoo Åbo Akademin tutkimuspalveluiden johtaja Mats Lindfelt.

Åbo Akademin Säätiön toimitusjohtaja Lasse Svens korostaa, että tutkijakoulut vahvistavat sekä Åbo Akademin että Åbo Akademin säätiön strategioita.

– Säätiö haluaa työskennellä Åbo Akademin kukoistamiseksi. Tohtoriopiskelijat ovat erittäin keskeinen osa tätä työtä ja olemme iloisia voidessamme olla mukana tukemassa nuorta tutkijasukupolvea, Svens sanoo.

Säätiön tutkimusjohtaja Ruth Illman korostaa tutkijakoulujen tarjoamia kansainvälisiä mahdollisuuksia.

– Tämä houkuttelee varmasti paljon hakijoita kaikkialta Pohjoismaista ja kansainvälisesti ja vahvistaa siten tärkeitä arvoja, kuten laatua, kestävyyttä ja vaikuttavuutta, Illman sanoo.

Säätiön vuonna 2022 Åbo Akademille myöntämästä tuesta 500 000 euroa on varattu jo tohtorikoulutettaviksi hyväksyttyjen stipendeihin.