LehdistötiedotteetxArtikkeli-4

Åbo Akademin säätiö möi Pirttimäen tonttialueen Maskun kunnalle

By 12 huhtikuu, 2019 No Comments

Åbo Akademin säätiön omistama tytäryhtiö Ståfast Ab on myynyt Maskun Pirttimäen tonttialueen Maskun kunnalle. Kauppakirja allekirjoitetaan perjantaina 12. huhtikuuta. Noin 35 hehtaarin alueella on kaavoitettuna 70 omakotitalotonttia ja seitsemän rivitalotonttia. Myyntihinta on 1,94 miljoonaa euroa.

– Haluamme vähentää kiinteistöjen osuutta omaisuussalkussamme. Pirttimäen alue on aikoinaan tullut omistukseemme Kankaisten kartanon myötä. Kartano siirtyi uusille omistajille loppuvuodesta 2018 ja nyt oli hyvä hetki myydä myös tonttialue, Åbo Akademin säätiön kiinteistöpäällikkö Mika Soinio toteaa.

Lisätiedot: Kiinteistöpäällikkö Mika Soinio, mika.soinio@stiftelsenabo.fi, 040 775 8545

Åbo Akademin säätiön tehtävänä on taloudellisesti osallistua Turun kaupungissa toimivan ruotsinkielisen yliopiston eli Åbo Akademin ylläpitoon. Säätiö tukee ja edistää myös muutoin suomenruotsalaista kulttuurityötä ja erityisesti tieteellistä tutkimusta. Pääosa säätiön omaisuudesta on sijoitettu osakkeisiin ja kiinteistöihin. Suuri osa kiinteistöistä on opetuskäytössä. Säätiö perustettiin vuonna 1917.